Teknisiä innovaatioita voidaan kutsua merkittäviksi silloin, kun ne luovat asiakkaalle lisäarvoa. Tämä oli yksi kantavista ajatuksistamme, kun perustimme yritystä, ja sama ajatus ohjaa toimintaamme yhä tänäkin päivänä. iLOQ luotiin ratkaisemaan mekaaniseen lukitukseen liittyviä haasteita ja parantamaan markkinoilla olleita digitaalisia pääsyoikeuksien hallintaratkaisuja. Mielestämme olemme onnistuneet tässä.

Teknologian katsaus:

Meidän tehtävämme on avata uusia ovia

Mika Pukari
Perustaja ja hallituksen jäsen, iLOQ

Kaiken lähtökohtana täytyy olla keskittyminen loppuasiakkaaseen ja tämän tarpeisiin. Selkeä ja hyvin onnistunut asiakasryhmien määrittelyjä heidän tarpeidensa ymmärtäminen ovat auttaneet meitä fokusoitumaan ja luomaan innovatiivisia ratkaisuja, jotka luovat todellista lisäarvoa. iLOQ perustettiin sille ajatukselle, että kun pystymme yhdistämään uusimman teknologian tuomat mahdollisuudet ja ymmärryksen asiakkaidemme tarpeista, voimme mullistaa perinteisen lukko- ja avainteollisuuden ja aloittaa digitaalisen pääsyoikeuksien hallinnan aikakauden. Kunnianhimoiseen tavoitteeseen ja toimialajohtajuuteen yhdistetty kova työ ja nöyryys ovat tuoneet meidät nykyiseen asemaamme.

Kymmenen vuotta sitten julkaisimme markkinoiden ensimmäisen elektronisen lukitusjärjestelmän, joka ei tarvitse ulkopuolista virtalähdettä tai paristoja. Tämä ainutlaatuinen ratkaisu saa tarvitsemansa sähköenergian avaimen työntöliikkeestä ja on yhä toimialan standardi, jonka tasoon muut yritykset pyrkivät. iLOQ S10 -lukitusjärjestelmä on taloudellinen ja ympäristöystävällinen. Mikä ehkä tärkeintä, se myös tekee asentajien, kiinteistöjen omistajien ja hallinnoitsijoiden sekä avainten käyttäjien arjesta helppoa. Ei kaapelointeja, ei paristoja, ei energiankulutusta. Ratkaisu on helppo ottaa käyttöön, ja se tuottaa huomattavia säästöjä elinkaarensa aikana. Tämä käytännössä toimivaksi osoittautunut ratkaisu ja omistautuneen henkilöstömme panos ovat mahdollistaneet iLOQin viime vuosien vahvan kasvun. Jotta voisimme jatkaa kasvuuralla digitaalisen muutoksen aikakaudella, meidän täytyy pysyä nöyrinä, kehittää jatkuvasti osaamistamme, muistaa proaktiivisuus ja pystyä toimimaan ketterästi.

Kaiken lähtökohtana täytyy olla keskittyminen loppuasiakkaaseen ja tämän tarpeisiin.

iLOQin näkemyksen mukaan lukko- ja avainteollisuuden tulevaisuus nojaa NFC-tekniikkaan ja mobiilisovelluksiin, joissa yritys on jo edelläkävijä. iLOQin S50 -ratkaisu, jota olemme pian tuomassa markkinoille, jatkaa luonnollisella tavalla ensimmäisinä vuosina valitsemaamme polkua. Se hyödyntää kaikkein uusinta teknologiaa, joka mahdollistaa helppokäyttöiset ja turvalliset pääsyoikeuksien hallintaratkaisut. Veikkaan, että samoin kuin taskussasi vielä oleva lompakko muuttuu vähitellen turhaksi älypuhelinten ja nopean digitalisaation myötä, samoin käy myös perinteisille avaimille. Tiedostamme, että tekniset innovaatiot avaavat uusia ovia myös tulevaisuudessa, ja me iLOQilla otamme muutoksen aina vastaan avosylin. Olemme valmiita loikkaamaan täysin kaapelittomaan ja avaimettomaan tulevaisuuteen ja odotamme innolla uusia markkinoita ja mahdollisuuksia, joita lähivuodet tuovat tullessaan.

Näkemyksemme mukaan lukko- ja avainteollisuuden tulevaisuus nojaa NFC-tekniikkaan ja mobiilisovelluksiin, joissa olemme jo edelläkävijöitä.

Se että liiketoimintamme on täysin skaalautuvaa on erittäin suuri kilpailuetu, josta meidän täytyy pitää kiinni. Ohjelmistoratkaisumme sijaitsee turvallisesti pilvessä ja laitetuotantomme olemme uskoneet luotettavien ja joustavien sopimuskumppaniemme käsiin. Olemme kiitollisia luottamuksesta, jota pitkäaikaiset asiakkaamme ovat osoittaneet jatkuvan yhteistyön muodossa – samaan aikaan jatkamme kuitenkin innostuneesti kasvuamme ja kansainvälistä laajenemistamme. Uskon, että toimitusjohtajaksi valitun Heikki Hiltusen johdolla voimme ottaa seuraavan suuren loikan liiketoimintamme kehittämisessä. Kun nyt katson yritystä, jonka perustin 15 vuotta sitten Oulussa, olen ylpeä nykyisestä asemastamme ja innoissani kaikesta tulevasta.