Monien yllätykseksi iLOQ ja entinen Formula 1 -maailmanmestari Kimi Räikkönen ovat kuin luotuja toisilleen. ILOQin ja maailman tunnetuimpiin urheilijoihin kuuluvan Kimin välinen kumppanuus sai alkunsa juuri oikeaan aikaan, kun iLOQ alkoi panostamaan kovasti kansainväliseen kasvuun ja laajentumiseen. Meillä on ilo ilmoittaa, että yhteistyömme Kimin kanssa jatkuu myös vuonna 2021.
Liiketoimintastrategianamme on laajentua valikoiduille markkinoille ja tehdä iLOQ-brändistä ajatus- ja tuotejohtaja. Keskeiset kohdemarkkinamme sopivat hyvin yhteen Formula 1 -sarjan ja Kimin fanijoukon kanssa. Tämä kumppanuus on mielestämme vahva strateginen siirto oikeaan suuntaan. Kyllä, kyseessä on ollut merkittävä investointi. Emme olisi kuitenkaan kyenneet luomaan vastaavanlaista kansainvälistä tunnettuutta näin lyhyessä ajassa, vaikka olisimme käyttäneet saman verran rahaa perinteiseen markkinointiin ja mainontaan. Kumppanuus Kimin kaltaisen, maailmanlaajuisesti seuratun henkilön kanssa on tehnyt iLOQin nimestä tunnetumman kuin mihin olisimme koskaan itse pystyneet.
Sen lisäksi, että Kimi on lisännyt iLOQin kansainvälistä uskottavuutta, kiinnostavuutta ja yleistä tunnettuutta, hän on ollut keskeinen osa menestystarinaamme markkinointikasvonamme sekä iLOQ S5- että S50-tuoteperheiden lanseerauksissa. Kimin nimi ja henkilökohtaiset kontaktit ovat kirjaimellisesti avanneet uusia ovia uusille markkinoille ja tuoneet meille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Vuonna 2020 vallinneiden poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi Kimin kanssa järjestetty sidosryhmätoiminta keskittyi virtuaalitapahtumiin, verkkoseminaareihin ja verkkoliiketoimintaan liittyvään verkostoitumiseen.
Kimi on ollut olennainen osa menestystarinaa.”
Varhaiset ponnistelumme iLOQin digitaalisten markkinointivalmiuksien varmistamiseksi osoittautuivat arvokkaiksi näissä haastavissa pandemiaolosuhteissa. Lisäksi Kimin vahvan iLOQiin sitoutumisen ansiosta hän oli käytettävissä iLOQin markkinointikasvona verkossa, ja tuotimme runsaasti videosisältöä vuoden 2020 aikana. Vaikka verkkotapahtumat eivät ole sama asia kuin kasvokkain järjestettävät tapaamiset, Kimi on ollut mukana sekä ulkoisille sidosryhmille että omalle henkilöstöllemme järjestämissämme virtuaalisissa verkkotapahtumissa. Kimillä oli vuonna 2020 erityisen tärkeä rooli sosiaalisen median kanavillamme, jotka keräsivät miljoonia katselukertoja ja reaktioita.
Kimi tunnetaan rehellisenä, kunnianhimoisena ja vakavasti otettavana kilpa-autoilijana, joka keskittyy ajamiseen tai perheeseensä mieluummin kuin mediasirkukseen. Tämä kuvastaa myös iLOQin asennetta ja lähestymistapaa digitaalisten lukitusratkaisujen johtajana. Kuten mainitsin, halusimme kumppanuuksiemme sopivan yhteen liiketoimintastrategiamme kanssa kaikilla tasoilla. Tämä koskee myös asennetta. Kimin nykyinen henkilökohtainen brändi on harmoninen yhdistelmä tinkimätöntä ammattimaisuutta ja perheenisää, joka arvostaa turvallisuutta, varmuutta ja perheensä hyvinvointia. Olemme iloisia ja ylpeitä, että voimme jatkaa yhteistyötämme Formula 1 -kaudella 2021. Jatkamme tämän menestyksekkään yhteistyön hyödyntämistä, jotta voimme kasvattaa edelleen toimintaamme Euroopan ulkopuolella, toteuttaa suunnitelmamme laajentumisesta idässä, lännessä ja Lähi-idässä sekä tarjota ratkaisujemme etuja uusille asiakkaille, kumppaneille ja sidosryhmille koko maailmassa.
Haluamme että, jokainen kumppanuus on linjassa liiketoimintastrategiamme kanssa.”