2020 oli pitkien
edistysaskeleiden vuosi

Thomas Thörewik
myyntijohtaja, iLOQ

Työskentely nopeaan kansainvälistymiseen sitoutuneessa yhtiössä on kiehtova mahdollisuus kenelle tahansa, joka rakastaa menestyksekkäitä kasvutarinoita. Liityin siksi iLOQin tiimiin uudeksi myyntijohtajaksi vahvistamaan yhtiön kansainvälistä myyntikapasiteettia sekä kasvavilla nykyisillä markkinoilla että monilla uusilla markkina-alueilla.

Taustalla vahva strategia

iLOQilla on vahva strateginen suunnitelma, jota toteutamme kaikilla markkinoilla. Panostamme uusien markkinoiden kartoittamiseen samalla intensiteetillä kuin kasvumahdollisuuksien hyödyntämiseen nykyisillä vahvoilla markkina-alueillamme Euroopassa. Näkemyksemme on, että rakennetun ympäristön markkinat ja iLOQ S5 ovat edelleen liiketoimintamme ydin, vaikka teknisen ja kriittisen infrastruktuurin markkinoiden tärkeys on kasvamassa mobiilipohjaisen iLOQ S50 -pääsynhallintaratkaisumme myötä. Kunnianhimoinen kasvu on jatkossakin osa strategiaamme, sillä aiomme likimain kaksinkertaistaa kansainvälisen myynnin resurssimme lähitulevaisuudessa.

Toimintojen aloittaminen Kanadassa lokakuussa 2020 merkitsi iLOQille ensimmäistä askelta Pohjois-Amerikan markkinoilla. Ensimmäiset eri alojen asiakasprojektit on saatu jo hyvin vauhtiin kahden paikan päällä toimivan työntekijämme tuella, joten olemme tyytyväisiä lentävään lähtöömme Kanadassa. ILOQ S50 -tuoteperhe on osoittautunut erinomaisen sopivaksi Kanadan teknisen infrastruktuurin markkinoille. Pidämme Kanadaa tietenkin myös mahdollisena väylänä muualle Pohjois-Amerikkaan.

Toiminnan aloittaminen Kanadassa merkitsi iLOQin ensimmäisiä askelia Pohjois-Amerikan markkinoille.

Kansainvälisen laajenemisen valmiudet

Rekrytoimme vuoden 2020 lopulla myös uuden maajohtajan Isoon-Britanniaan ja Irlantiin, ja aiomme laajentaa toimintojamme näillä alueilla vuoden 2021 aikana. Pyrimme vahvistamaan paikallisia myynti- ja palveluvalmiuksiamme nopeasti. Britteinsaarilla meillä on selkeä mahdollisuus voimakkaaseen kasvuun, sillä nykyinen iLOQ S5 -tuotevalikoimamme sopii luontaisesti paikallisille rakennetun ympäristön markkinoille.

Kun käännämme katseet tulevaisuuteen, näemme vielä enemmän kasvupotentiaalia ja mahdollisuuksia kansainväliseen laajenemiseen. Kartoitamme jatkuvasti uusia markkinoita Euroopassa ja kauempana. Useita Itä-Euroopan maita, kuten Puolaa, Unkaria ja Tsekkiä, varten on laadittu alustavat markkinoillemenosuunnitelmat vuodeksi 2021. Samalla keskitymme vahvistamaan toimintaamme tärkeimmillä nykyisillä markkina-alueilla, kuten Saksassa.

Samalla, kun jatkamme kansainvälisen toimintamme laajentamista, kehitämme myös aktiivisesti valmiuksiamme vastata monikansallisten organisaatioiden tarpeisiin. Maailmanlaajuinen avainasiakkuustiimimme pystyy vastaamaan eri maissa toimivien teknisen infrastruktuurin asiakkaiden tarpeisiin paikan päällä olevien toimintojen ja toimipaikkojen kautta. Olemme tehneet laajan mittakaavan toimitussopimuksia suurten asiakkaiden kanssa. Näihin kuuluu muun muassa merkittävä telemasto-operaattori CELLNEX, jolla on yli 110 000 tietoliikennemastoa eri puolilla Eurooppaa. Pyrimme siksi aktiivisesti löytämään tapoja ratkaista keskitettyjä palvelutarpeita, jotka ylittävät maantieteelliset rajat.


iLOQ S50 varmistaa palvelun pääsyn tietoliikennetorneihin ja tukiasemiin.

Keskitymme tulevaisuuteen

ILOQilla on monta rautaa tulessa, ja tulevaisuus näyttää lupaavalta. Vaikka menemme kovaa vauhtia eteenpäin, meidän täytyy myös jaksaa olla kärsivällisiä. Saamme odottaa vielä jonkin aikaa tuloksia kaikista toimistamme. Läsnäolon vakiinnuttaminen sekä kumppaniverkostojen ja toimintamallien rakentaminen uusilla markkina-alueilla alkaa tuottaa hedelmää ehkä noin vuoden kuluttua. Odotan innolla, että voimme jatkaa samaa rataa ja kertoa teille pian lisää hyviä uutisia!

Näemme enemmän potentiaalia kasvulle ja kansainväliselle laajentumiselle.”