Hallituksen toimintakertomus 2020

iLOQ Oy on suomalainen, voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä teknologiayritys, joka muuttaa mekaanisen lukituksen digitaaliseksi pääsyoikeuksien hallinnaksi.

iLOQin teknologiset ratkaisut mahdollistavat elektronisen lukituksen ilman paristoja tai kaapeleita. Yhtiön tuotteet myydään ammattitaitoisia asennus-, huolto- ja ylläpitopalveluja tarjoavan iLOQ jälleenmyyntikanavan kautta. Yhtiöllä on globaalisti yli 1 000 jälleenmyyjää. Liikevaihto kasvoi tasaisesti tilikauden 2020 aikana sekä ovaali-, että DIN-lukkosylinteri-markkinoilla. Tuotteiden valmistus pohjautuu ulkoistettuun, joustavasti skaalautuvaan tuotantoon, jonka jakelu tapahtuu iLOQin hallinnoimasta jakelukeskuksesta. Lisäksi yhtiöllä on pienimuotoinen tuotantoyksikkö tukemassa tuotekehityksen tarpeita.

iLOQ jatkoi vuoden 2020 aikana kasvustrategiansa mukaisesti organisaation vahvistamista tukemaan COVID-19: stä huolimatta yhtiön pitkän ajan kansainvälistymis- ja kasvutavoitteita. Merkittävimmät panostukset kohdistettiin erityisesti yhtiön kansainvälisen myynnin ja digitaalisen markkinoinnin sekä tuotekehityksen vahvistamiseen. Vuoden 2020 aikana iLOQ vahvisti organisaatiotaan tukemaan pitkän ajan kansainvälistymis- ja kasvutavoitteita. iLOQ aloitti liiketoiminnan Kanadassa vuoden 2020 lopussa. ILOQ konsernin tytäryritykset sijaitsevat Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa, UK:ssa ja Kanadassa.

iLOQ lanseerasi iLOQ S5:n Pohjoismaissa syksyllä 2019 ja keväällä Keski-Euroopassa. iLOQ S5:n julkistuksen myötä yhtiö hyödyntää entistäkin enemmän digitalisaation ja esineiden internetin tarjoamia mahdollisuuksia turvallisuuden parantamiseen, hallinnoinnin vähentämiseen ja elinkaarikustannusten pienentämiseen.

iLOQ julkaisi toukokuussa 2018 maailman ensimmäisen NFC-teknologiaa hyödyntävän mobiilipääsynhallintaratkaisun iLOQ S50:n, joka on suunnattu sähkön tuotanto- ja jakeluyhtiöille, puhelinverkkopalveluille, palvelinkeskuksille, vedenkäsittelylaitoksille, kiinteistöpalveluille ja kuljetuspalveluille. iLOQ S50 -pääsyjärjestelmän onnistunut lanseeraus osoitti, että emme luota vain yhteen tuotteeseen ja tekniikkaan. Ja kun Apple avasi lopulta NFC (Near Field Communications) -ominaisuutensa kolmansien osapuolien valmistajille uudessa iOS 13-käyttöjärjestelmässä, mahdollisuus jatkokehitykseen laitteistosta riippumattoman käyttöoikeuksien hallinnassa on nyt käytännössä rajoittamaton.

iLOQ panosti myös vahvasti jälleenmyyjäverkostonsa ja loppuasiakkaiden asiointikokemuksen parantamiseen sekä tehostamalla asiantuntijatuen prosesseja ja työkaluja. Jälleenmyyjäverkoston laajentamisen lisäksi yhtiö solmi tilikaudella merkittävän yhteistyön Cellnex Telecomin kanssa. iLOQ aloitti yhteistyön myös hiihtokeskus Levin sekä Vaasan sairaalan H-uudisrakennushankkeen kanssa ja jatkoi yhteistyötä Saton, Hoasin ja Vaasan opiskelija-asuntosäätiön kanssa. Lisäksi iLOQin brändin ja tunnettuuden lisäämiseksi on toteutettu ja aloitettu useita toimenpiteitä, joilla tavoitellaan hyvää näkyvyyttä pääkohderyhmien keskuudessa yhtiölle tärkeillä markkina-alueilla Keski- ja Pohjois-Euroopassa.

LIIKETOIMINTA TILIKAUDEN AIKANA

iLOQ Oy teki jälleen vahvasti positiivisen tuloksen huolimatta voimakkaasta kasvusta ja merkittävistä panostuksista kansainvälistymiseen. iLOQ Oy:n tilikauden 2020 liikevaihto oli 74,1 milj. euroa (2019: 61,1 milj. euroa) ja se kasvoi edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna 21,3 %. Keski-Euroopan toimintojen liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 42,5 % ja oli 14,9 (10,5) milj. euroa. Pohjois-Euroopan toimintojen liikevaihto oli 59,2 (50,6) milj. euroa, jossa kasvua oli 17,0 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Pohjois-Euroopassa kasvu oli euromääräisesti voimakkainta Ruotsissa.

ILOQ Oy:n kannattavuus kehittyi tilikaudella 2020 kaikilla keskeisillä mittareilla positiivisesti. Voimakas kasvu vahvisti myyntikatetta, joka kasvoi 22,4 % edellisestä vuodesta ja oli 56,3 % liikevaihdosta (55,9 %).  Vuoden 2020 käyttökate (EBITDA) oli 13,3 milj. euroa (2019: 9,3 milj. euroa). Vuoden 2019 kuluihin sisältyi kertaluonteisia kustannuksia yhtiön strategisten vaihtoehtojen kartoitukseen liittyvästä työstä noin 0,1 milj. euroa. ILOQ Oy:n henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 115 (98) henkilöä, jossa oli kasvua edellisen vuoden lopusta 17 %. Liikevoitto (EBIT) oli 10,8 (7,3) milj. euroa eli 14,5 % (12,0 %) liikevaihdosta. ILOQ Oy:n tilikauden 2020 tulos oli 6,4 (5,7) milj. euroa.

TALOUDELLISET TUNNUSLUVUT

     
iLOQ Oy (FAS) 2020 2019
Liikevaihto (1000 €) 74 103 61 074
Myyntikate (1000 €) 41 742 34 114
Myyntikate, % 56.3% 55.9%
EBITDA (1000 €) 13 263 9 346
EBITDA, % 17.9% 15.3 %
Liikevoitto (1000 €) 10 780 7 301
Liikevoittoprosentti, % 14.5% 12.0%
Oman pääoman tuotto, % (ROE) 35.1% 27.9%
Omavaraisuusaste, % 65.6% 65.7%
Muut tunnusluvut
Palkat ja palkkiot (1000 €) 7 243 6 213
Eläkekulut (1000 €) 1 172 1 052
Muut henkilösivukulut (1000 €) 204 105
Yhteensä (1000 €) 8 618 7 370
Henkilöstö keskimäärin 107 91
Henkilöstö kauden lopussa 115 98

SELVITYS TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINNAN LAAJUUDESTA

iLOQ on panostanut uusien tuotteiden kehittämiseen sekä nykyisten tuotteiden ominaisuuksien ja valmistusmenetelmien edelleen kehittämiseen. Tärkeimmät kehityshankkeet ovat olleet viime tilikauden aikana markkinoille tuotu iLOQ S50 lukitusjärjestelmän mekaniikan, elektroniikan ja ohjelmistojen kehittäminen sekä Pohjoismaissa syksyllä lanseerattu iLOQ S5 pääsynhallintajärjestelmä.

Aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin aktivoidut investoinnit olivat vuonna 2020 yhteensä 4,9 miljoonaa euroa (2019 4,7 miljoonaa euroa).

YHTIÖN RAHOITUSASEMA

Yhtiön maksuvalmius ja rahoitusasema olivat tilikauden 2020 päättyessä hyvät. iLOQ Oy:n taseen loppusumma katsauskauden päättyessä oli 43.561  tuhatta euroa ja omavaraisuusaste 65,6 %.

RAHOITUSJÄRJESTELYT JA ERITYISET OIKEUDET

Yhtiökokous päätti 15.5.2020 peruuttaa yhtiökokousten 20.12.2018 ja 21.3.2019 päättämät erityiset oikeudet sekä valtuutukset Tilikauden päättyessä yhtiöllä ei ole voimassa olevia erityisiä oikeuksia tai valtuutuksia. Hailuoto Development Oy sulautui iLOQ Oy:öön 1.11.2020. Sulautumisen seurauksena iLOQ Oy:n haltuun tulleet 56.218 kappaletta iLOQ Oy:n omia osakkeita mitätöitiin yhdessä yhtiön jo omistamien 5.300 oman osakkeen kanssa OYL 15:12 mukaisesti.

LÄHIPIIRILAINAT JA VASTUUT

Yhtiöllä ei ole lähipiirilainoja tilikauden päättyessä.

ARVIO TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ

Yhtiön johto odottaa liikevaihdon kasvavan nykyisillä markkina-alueilla kasvua kiihdyttävien kehittämistoimenpiteiden ansiosta myös vuonna 2021. Kannattavuuden odotetaan säilyvän kasvupanostuksista huolimatta hyvänä.

OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDEN JÄLKEEN

iLOQ ilmoitti tammikuussa 2021 laajentavansa toimintaansa myös Iso-Britanniaan. Ulf Jonasson, jolla on laaja-alainen kokemus kansainvälisen liiketoiminnan johtamisesta sekä myös lukitusalasta, on valittu iLOQ UK Ltd:n maajohtajaksi. Lontoon ulkopuolella toimiva Ulf on vastuussa paikallisen kaupallisen toiminnan perustamisesta ja vahvan kumppanien sekä asiakaspohjan kehittämisestä.

LIIKETOIMINNAN RISKIT

iLOQ toimii verkostoliiketoimintamallilla tuotteiden valmistuksessa ja jakelussa. Liiketoimintaan liittyviä riskejä pyritään ehkäisemään ennalta tunnistamalla riskit. Vuoden 2020 aikana erityishuomio on ollut komponenttien saatavuuden varmistamisessa, jotta yhtiön toimituskyky saadaan turvattua.

Yhtiön turvallisuustuotteiden toiminnan luonteesta johtuen tuotteeseen liittyviä riskejä pyritään ehkäisemään perusteellisella tuotetestauksella sekä sisäisesti että ulkopuolisten testauslaitosten toimesta sekä korkealaatuisella toiminnalla tuotekehityksen ja valmistuksen kaikissa vaiheissa.

Edellä mainittuja sekä muita liiketoiminnan riskejä pyritään kattamaan toimintaprosessien kehittämisen lisäksi vakuutuksilla. Hallituksen tiedossa ei ole oikeudenkäyntejä eikä luottotappioihin liittyviä riskejä, jotka vaikuttaisivat oleellisesti yhtiön toiminnan tulokseen.

iLOQin hallitus on arvioinut vuoden 2020 alussa puhjenneen ja nopeasti laajentuneen virusepidemian vaikutuksia yhtiön markkinaympäristöön ja liiketoimintaan. Virusepidemialla ei toistaiseksi ole ollut merkittävää vaikutusta yhtiöön, muun muassa koska toimenpiteet COVID-19: n aiheuttamien mahdollisten toimitusketjun häiriöiden lieventämiseksi jatkuivat onnistuneesti.  Yhtiön hallitus ja johto seuraavat tarkasti koronavirustilanteen kehittymistä ja päivittävät arvioitaan epidemian vaikutuksista tilanteen edetessä. iLOQ Oy:ssä on COVID 19:n vuoksi voimassa etätyösuositus ja tilikauden aikana muun muassa logistiikkatoimintojen osalta siirryttiin tarvittaessa kahteen vuoroon työntekijöiden terveydellisen turvallisuuden vuoksi.

LAATU JA YMPÄRISTÖ

iLOQ Oy:llä on sertifioitu ISO 9001:2015 laatujärjestelmä ja ISO 14001:2015 ympäristöjärjestelmä. Yhtiön iLOQ S10/S50 SaaS -palvelun tuottaa Fujitsu Services Oy, jonka tietoturvallisuuden hallintajärjestelmä on sertifioitu ISO 27001:2013 mukaisesti.

YHTIÖN OSAKKEET

Yhtiön osakkeet jakautuvat seuraavasti:

2020 2019
K-osake 1.179.726 1.241.244
A-osake 0 0

Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. Molempia osakesarjoja koskee yhtiöjärjestyksen lunastuslauseke.

OMAT OSAKKEET

Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita.

HALLITUKSEN VOITONJAKOESITYS

iLOQ Oy:n vapaa oma pääoma 31.12.2020 oli 26.728.708,93 euroa. iLOQ Oy:n jakokelpoinen oma pääoma 31.12.2020 oli 18.894.944,34 euroa, josta tilikauden voitto oli 6.368.361,09  euroa. Yhtiön jakokelpoiset varat jakautuvat sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon 6.302.894,00  euroa ja voittovaroihin 12.592.050,34 euroa.

Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että tilikauden 2020 tulos siirretään voitto- ja tappiotilille ja, että osinkoa ei jaeta.

Tilikauden päättymisen jälkeen yhtiön taloudellisessa asemassa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä.

TILINTARKASTUS

Yhtiön tilintarkastajana on toiminut tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, jonka päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Tapio Raappana.