Poikkeukselliset ajat. Poikkeukselliset tulokset.

Heikki Hiltunen
Toimitusjohtajan katsaus

Vuotta 2020 olisi mahdotonta tarkastella käsittelemättä Covid-19-pandemian vaikutuksia liiketoimintaan ja arkeen. Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa olemme onnistuneet hyvin. Aktiiviset ponnistelumme myynti- ja markkinointitoimintojen nopean digitalisoinnin edistämiseksi varhaisessa vaiheessa mahdollistivat menestyksemme ”uuden normaalin” esteistä huolimatta.

Huonon tilanteen hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla

On sanomattakin selvää, että jokainen yritys kohtasi haasteita, kun maailmanlaajuinen kriisi alkoi. Näimme joitakin vaikutuksia varhain, kauan ennen kuin Covid-19-tilannetta kutsuttiin maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Kun seurasimme viruksen leviämistä Aasiassa, pystyimme jo reagoimaan tehokkaasti sen toimitusketjuun ja logistiikkaan aiheuttamiin haasteisiin ja minimoimaan pitkän aikavälin vaikutukset, joita sillä olisi muuten voinut olla tilausten toimituskykyymme koko vuoden 2020 ajan.

Vuonna 2020 iLOQ pystyi jatkamaan kasvua ja laajentumista uusille markkinoille.”

Olemme erittäin iloisia, että saavutimme jälleen ennätysvuoden vuoden 2020 synkistä ennusteista huolimatta. iLOQ pystyi jatkamaan kasvuaan ja laajentumistaan uusille markkinoille. Liikevaihtomme kasvoi 21 prosenttia ja liikevoittomme 46 prosenttia edellisvuodesta. Pystyimme ylläpitämään vakaata toimintaa koko vuoden 2020 ajan ilman lomautuksia. Pystyimme itse asiassa rekrytoimaan uusia ihmisiä keskeisiin myynti- ja rahoitustehtäviin sekä levittäytymään maantieteellisesti uusille markkinoille niin, että myyntiä hoidetaan paikallisesti. Kanadan toimipisteemme avajaiset merkitsivät iLOQin ensimmäistä rantautumista Pohjois-Amerikan markkinoille. iLOQ S50 -mobiilikäyttöinen pääsynhallintaratkaisu avasi ovet tärkeille infrastruktuurimarkkinoille, kuten televiestintä- ja energiamarkkinoille, kyseisellä alueella.

Onnistunut virtuaalinen tuotelanseeraus

iLOQin myynti- ja markkinointitoimintojen digitalisointiin panostettu aika ja raha osoittautuivat meille suureksi onnistumiseksi. Sen ansiosta olimme valmiita, kun Covid-19 iski kovaa. Koska olemme alusta asti olleet digitaalinen yritys, jolla on täysin digitaalinen ratkaisuvalikoima, meille oli luontaista ottaa digitaalinen markkinointi varhain käyttöön. Vuonna 2020 esittelimme täysin uuden tuotesukupolven kokonaan verkossa. Aikana, jolloin potentiaalisia asiakkaita ei ole pystytty kohtaamaan kasvokkain tai olemaan vuorovaikutuksessa heidän kanssaan paikan päällä tai liiketapahtumissa, onnistuimme myymään yli tuhat uutta iLOQ S5 -ratkaisua sen ensimmäisen julkaisuvuoden aikana. Nykytilanteessa tulos on hyvin rohkaiseva. Odotamme uuden 5-sarjan kasvavan kiinnostuksen edistävän myyntiä edelleen vuonna 2021.

Investointimme iLOQin myynti- ja markkinointitoimintojen digitalisointiin, osoittautuivat meille suureksi voitoksi.”

Useat solimitut televiestintä- ja energia-alan merkittävät sopimukset osoittivat edelleen, että iLOQ S50 -mobiilikäyttöinen pääsynhallintaratkaisumme NFC-pohjainen avaimeton teknologia vastaa teleliikennelaitteiden suurten toimijoiden tarpeisiin ja haasteisiin. Hankkeiden aloittaminen Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa kuluneen vuoden aikana vahvistaa, että ratkaisullemme on maailmanlaajuista vetovoimaa. Vaikka paristottomat lukitusratkaisut asuintaloihin sekä kaupalliselle ja julkiselle sektorille ovat edelleen leipätyömme, me uskomme mobiilikäyttöisen pääsynhallinnan merkityksen kasvavan merkittävästi lähitulevaisuudessa – ei vain meille yrityksenä vaan kaikkialla.

Omistajien vahva tuki

Vuoden 2019 lopussa ilmoitetun uuden omistajan tuki on osoittautunut erittäin arvokkaaksi. Nordic Capitalin asinatuntijuus globaalin kasvun vauhdittamisessa on mahdollistanut heidän osaamisensa, taloudellisen tukensa ja uskottavuutensa hyödyntämisen samalla, kun olemme jatkaneet kasvu- ja laajentumisstrategiamme toteuttamista. Osakkeenomistajat ja hallitus jakavat yrityksen näkemyksen ja ovat osoittaneet vahvaa uskoa sitä suuntaa kohtaan, johon olemme menossa. Tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä, että tavoitteet ja odotukset ovat nyt ja jatkossakin korkeita.

Mielestäni tärkeä osa jatkuvaa menestystä on ollut se, että organisaatiorakenteen ja omistajuuden muutoksista huolimatta avainhenkilöstömme on täysin sitoutunut edistämään liiketoimintaamme ja teknologista kehitystämme.

Yhdessä eristyksissä

iLOQ on mielestäni aina ollut ainutlaatuinen yritys, joka perustuu yrityksen taustalla toimiviin ihmisiin. Motivaation ja tiimihengen ylläpitämiseen liittyvistä eristysajan huolista ja rajallisesta inhimillisestä vuorovaikutuksesta huolimatta olen ollut tyytyväinen siihen, että siteemme ja asenteemme ovat osoittautuneet maailmanlaajuista pandemiaa vahvemmiksi. Koko henkilöstömme otti uudet haasteet suoralta kädeltä vastaan ja saavutti erinomaisen tuloksen tilikaudella 2020, mutta säilytti myös sen erityisluonteen, joka erottaa meidät muista yrityksistä.

Olen ollut iloinen nähdessäni, että sitoutumisemme ja asenteemme ovat osoittautuneet vahvemmiksi kuin maailmanlaajuinen pandemia.”

 

Sisäisellä viestinnällä ja säännöllisillä verkkoyhteyksillä on ollut merkittävä rooli tämän yhtenäisyyden ylläpitämisessä meneillään olevan Covid-19-pandemian aikana. Panostimme säännöllisten virtuaalisten kokoontumisten ja after work -tapahtumien järjestämiseen yhteishengen ylläpitämiseksi vuoden 2020 aikana. Työtyytyväisyystutkimuksemme tulokset osoittavat, että nämä ponnistelut otettiin hyvin vastaan, sillä työntekijöiden tyytyväisyyden raportoitiin olevan entistäkin korkeampi nykytilanteesta huolimatta. Jatkamme henkilöstömme säännöllistä osallistamista vuonna 2021 ja toivomme palaavamme normaalitilaan heti, kun se on turvallista.

Odotamme innolla vuotta 2021

Vuonna 2021 jatkamme eteenpäin valitun polun ja strategian pohjalta. Covid-19-pandemian edelleen aiheuttama epävarmuus vaikeuttaa kuitenkin tulevaisuuden ennustamista. Katsomme, että tietyt tekijät, kuten kestävä kehitys, ympäristötehokkuus, laadunvarmistus ja kyberturvallisuus, ovat yhä tärkeämpiä ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä tulevina vuosina. Korostamme jatkossakin näitä liiketoimintamme näkökohtia. Uskon vahvasti, että meidän osanamme ja tehtävänämme on edelleen edistää uutta paristottoman digitaalisen pääsynhallinnan aikakautta. iLOQ 5 -sarjan vuoden 2020 onnistuneen käyttöönoton myötä uusi vuosi tarjoaa suuria lupauksia ja potentiaalia. Odotan innolla, mitä voimme iLOQissa saavuttaa yhdessä vuonna 2021.